Selätä pelko ja pelon pelko

Jokaisella meistä on jokin pelko. Pelon siemen itää ja kasvaa nopeasti, erityisesti silloin, kun aistimme ympäristöstämme lisää merkkejä pelon aiheellisuudesta. Saamme jatkuvasti paljon erilaisia pelon siemeniä mm. uutisoinnin kautta. Ukrainan sota, Suomen talouden ongelmat ja kasvava työttömyys, lentoturvallisuus, liikenneonnettomuudet, ympäristökatastrofit ja sairausepidemiat, allergiat ja valmisruokien lisäaineet – lista on loppumaton ja voimme havaita jonkin uutisoinnin toistuvan lakkaamatta. Pian saatamme myös itse huomata ajattelevamme kyseistä asiaa yhä uudelleen – ainakin lukiessamme samankaltaista uutista jälleen kerran. Tyypillisesti työnnämme asian ja siihen liittyvän pelon pois mielestämme ja yritämme olla ajattelematta koko asiaa. Tunteen poistyöntäminen vahvistaa pelkoon liittyvää energiaa. On tutkittu, että pikkuaivot eivät ymmärrä ”EI” sanaa ja kun toistamme itsellemme ”älä ajattele asiaa”, tapahtuu juuri päinvastoin ja ajattelemme kyseistä asiaa.

On hyvä muistaa, että emme ole yksin pelkojen kanssa ja muillakin on samankaltaisia tai samoja pelkoja. Pelon tunteella voi olla myös hyvä tarkoitus: pelko suojaa meitä vahingoittamasta itseämme. Samaan aikaan pelko voi myös rajoittaa meitä ja pahimmillaan pelko sanelee sen, mitä voimme tehdä. Pelon pelko on sitä, että pelkäämme pelon toteutumista. Tällöin emme enää pelkää ainoastaan itse pelon kohdetta, vaan myös pelkäämme tilanteita, joissa pelko ”saattaisi toteutua”. Esimerkiksi jännitämme esiintymistä: itse esiintymisessä pelkäämme jotakin erityistä osaa esim. epäonnistumista, esillä oloa, pelkäämme unohtavamme sanat jne. Koska esiintyminen jännittää, saatamme alkaa välttämään tilanteita, joissa mahdollisesti joutuisimme esiintymään. Pelon pelko voi lopulta jo kasvaa siihen pisteeseen, että pelkäämme jännityksen tuloa ts. jännitämme jännitystä. Samaan aikaan oma sisäinen toive saattaa olla esiintyminen jossakin muodossaan ja näin pelko rajoittaa toteuttamasta omaa toivetta. Toinen varsin yleinen esimerkki on sairastumisen pelkääminen ja siihen varautuminen. Saatamme alkaa pelkäämään bakteereja, minkä vuoksi alamme vältellä vaikkapa ovien kahvoihin koskemista tai tietyissä paikoissa käymistä. Taikka pelkäämme jotakin suvussa kulkevaa sairautta läpi oman elämämme.

Pelkääminen on luonnollista ja osa ihmisen normaalia itsesuojelumekanismia. Monta kertaa pelko voi olla myös tiedostamatonta ja näkyy muulla tavoin elämässä esim. asioiden lykkäämisenä tai keskeneräiseksi jättämisenä. Jos pelko rajoittaa omaa elämää tai estää saavuttamasta itselle tärkeitä asioita, on aika tehdä pelolle jotain. Pelon pelko on voitettavissa yhtälailla kuin itse pelkokin. Pelon selättämisessä auttaa siihen liittyvän tunne-energian muuttaminen esimerkiksi EFT:n (Emotional Freedom Techniques) avulla. Pienet askeleet vievät läpi jokaisen haastavalta tuntuvan tilanteen ja EFT:n avulla käsittelet pelkoon liittyviä tunteita vaikkapa heti pelon tunteen ilmaantuessa. Sairastumisen pelon vähentämiseen auttaa myös laajempi ymmärrys ihmisen terveydestä ja erityisesti omasta itsestä. META-Healthin avulla voimme ymmärtää, miksi sairastumme ja miksi tervehdymme juuri tiettynä ajanhetkenä – ymmärrys vie pohjan turhalta pelolta. Pelon voittaminen on matka omaan itseen tuoden elämään uusia mahdollisuuksia. Yhdenkin oman pelon selättäminen kannattaa ja voit nauttia elämästäsi enemmän!

Lisäapua omaan elämääsi saat Albedocin kevään kursseilta.

Aurinkoista kevättä!

Albedoc huhtikuun uutiskirje